perjantai 22. marraskuuta 2019

Näissä tunnelmissa Säädyn jatko-osan kolmannessa lukunäytteessä

Naiset lopettelivat ruokailun ja lähtivät pois ravintolasta. Aulassa Kt’juloin pysähtyi ja sanoi hiukan vaivaantuneena: ”Menen hyttiini valmistautumaan työvuoroon. Olet Bendar tervetullut käymään työvuoron jälkeen joskus kahden aikaan tai sitten huomenna aamupäivällä.”

Bendar vilkaisi siskoaan.

”No et sinä ennenkään ole minun seurassani mitään kainostellut, joten mene nyt ihmeessä ja niin monta kertaa kuin haluat.”

Bendar nyökkäsi ja sanoi: ”Tulen käymään vuorosi päätyttyä.”

Kt’juloin puristi Bendarin vielä kerran syliinsä, ennen kuin lähti kohti henkilökunnan majoitustiloja.

”Tiedän kyllä, että ajattelit muutakin kuin vain tätä hetkeä”, Bendar sanoi siskolleen. ”Luulet minun voivan muuttua toisenlaiseksi Kt’juloinin seurassa.”

”No enhän minä nyt tuollaista voisi ajatella”, Surfen sanoi kauhistunutta teeskennellen. ”Älä kuitenkaan kiellä, ettei tämä kohtaaminen voisi olla jonkun uuden alku.”

”Älä odota liikoja.”

”Voisin sanoa, että älä sinä pidättele turhaan. Uusi aika on väistämättä alkanut kohdallasi ja siksi toisenlaiset valinnat ovat mahdollisia.”

Bendar katsoi siskoaan.

”Menneisyyden painolasti on varmasti musertava, eikä sitä ennen ollut mahdollista sysätä syrjään. Nyt kaikki on kuitenkin muuttunut, se on muuttunut pakon edessä ja siksi sinulla itselläsikin on mahdollisuus muuttua.”

”Milloin sinusta tuli tuollainen tunteiden tulkki ja viattomien aivoja ronkkiva psykologi?”

”Vaikka kuinka panet vastaan noilla sarkastisilla kommenteilla, et voi kieltää sanojen totuutta. Koska kaikki muu on muuttunut, niin ei sinunkaan tarvitse pitää kiinni entisestä.”

Bendar levitti kätensä ja esitteli vaatteitaan.

”Tarkoitan muutakin kuin ulkonäköä, kuten hyvin tietenkin tiedät”, Surfen sanoi ja huokaisi syvään. ”Sinulla on nyt edessäsi sellaisia valintoja ja mahdollisuuksia, joita ei ennen ollut olemassa. Sinä voit päättää nyt muustakin kuin ulkonäöstäsi.”

”Ehkä haluan jatkaa entisenlaisena.”

”Sekin on valinta, kunhan se on sinun oma vapaa valintasi.”

”Valinta ilman menneisyyden painolastia, ilman ulkoista painostusta.”

Surfen nyökkäsi.

”Ei ole helppoa unohtaa mennyttä ja kuvitella, että voisi elää ilman sen luomia kahleita. On helppo sanoa, että nyt teen mitä haluan, mutta onko se kuitenkaan totta. Voiko olla olemassa puhdasta vapaata valintaa, jos takana on vuosikymmenien elämä tiettyjen sääntöjen sisällä”, Bendar sanoi.

”Ehkä voi, ehkä tämä minun matkani on osoitus siitä.”

”Minähän sanoin, että olet meistä se viisaampi.”

”Minulle riittää, että teet kuten itse haluat ja näet tämän uuden ajan todellisuutena, jossa voi tehdä uusia valintoja.”

Bendar kohautti olkiaan eikä tiennyt mitä enää vastaisi. Siskon sanoissa oli toki totuutta, mutta tämä ei tiennyt mitä kaikkea hän oli joutunut tekemään eikä sitä, että hänen tiensä joka tapauksessa veisi vielä ainakin kerran päämajaan ja kuningattaren luokse. Ehkä tuon kohtaamisen jälkeen olisi viisaampi. Ehkä silloin tietäisi, olisiko hänellä oikeasti edessään vapaa valinta ja olisiko tuo valinta jokin muu kuin säätykunta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti