Toinen otos seuraavasta kirjasta

”Olemme tiedostaneet sen suuren kaikkeuden, joka taivaan tuolla puolen on”, Deto sanoi hiljaisuuden katkaisten.
   ”Teidän lähtökohdista se ei varmaankaan ollut helppoa”, Bendar vastasi. ”Enkä tarkoittanut tätä loukkaukseksi, vaan yksinkertaiseksi tosiasiaksi.”
   ”Tosiasia ei ole loukkaus”, Deto sanoi. ”Joskus sellainen kannattaa kuitenkin jättää sanomatta, jos sillä ei saavuta mitään hyvää tai rakentavaa.”
   Bendar ei kääntänyt katsettaan pois toisen naisen silmistä. Hänen oli seistävä sanojensa takana osoittaakseen, että oikeasti tarkoitti mitä sanoi.
   Deto vastasi katseeseen ja hymyili lopulta sanoessaan: ”Olet juuri sellainen kuin odotin, sillä tämä ei ollut sellainen tosiasia. Tämä ei loukannut, tämä kertoi vallitsevan tilanteen ja antoi pohjan jatkaa keskustelua.”
   Bendar nyökkäsi.
   ”Tiesimme taivaan olemassaolon ja mytologiamme kertovat siitä monia asioita, mutta tieto sen maallisuudesta ja sen tarjoamasta monimuotoisesta elämästä oli silti hämmentävä”, Deto sanoi.     ”Olemme sen kuitenkin hyväksyneet ja haluamme sen olevan meille kaikille saavutettavissa.”
   ”Varmaan kaikilla kulttuureilla on omat mytologiansa taivaasta, onhan se koko ajan tuolla kaiken elämän yläpuolella, vaihtelee muotoaan ja olemustaan”, Bendar vastasi. ”Ja mitä lähempänä noita mytologioita ollaan, sitä vaikeampaa on ymmärtää sieltä saapuva elämä.”
   Deto nyökkäsi ja odotti toisen naisen jatkavan pohdiskeluaan.
   ”Älkää silti kuvitelko, että kaikki on paremmin taivaan tuolla puolen”, Bendar sanoi. ”Ei kannata hylätä kaikkea omaa vain saavuttaakseen jotakin merkityksetöntä.”
   ”Emme rynnänneet sankoin joukoin kaupunkeihin, kun niiden portit meille avattiin. Luotan kansaamme ja sen tapaan elää.”
   ”Kehitys ja vanhan säilyttäminen eivät ole ristiriidassa, jos oikeasti niin haluaa.”
   ”Pitää olla riittävän syvä kunnioitus omaa kulttuuria kohtaan, jotta ymmärtää sen säilyttämisen tärkeyden, mutta samalla pitää olla riittävän viisas hyväksymään se, mitä muilla on tarjottavana”, Deto sanoi nyökäten.
   ”Ja onhan monessa kulttuurissa vääristyneitä tai epämiellyttäviä piirteitä, joiden säilyttäminen ei kuulu kehitykseen. Kulttuuri ei saa olla tekosyy minkään kansan tai kansanosan alistamiselle tai sorrolle ja kehitys voi tarjota mahdollisuuden tarkastella monia asioita uudesta suunnasta.”
   ”Viisaita sanoja, Bendar toisesta maailmasta. Ne kertovat kuinka vaikeaa on kulkea sillä tiellä, jossa tulee kohdata itselle jotakin täysin uutta ja samalla pohtia sitä perintöä, jonka jälkipolville haluat jättää.”
   ”Se on vaikea tie ja jokaisen kansakunnan on se kuljettava”, Bendar sanoi. ”Kuljettava ja tehtävä omat valintansa.”
   Bendar mietti Detoa ja tämän kansaa, heidän kehityksen tasoaan ja heidän suhtautumistaan avaruuteen. Siitä tuli mieleen oma kotimaailma ja miten asiat olivat siellä menneet niin eri tavalla. Kumpi säilyisi, kumpi tapa olisi oikea. Vai eikö oikeaa ollut, oliko vain vääjäämätön kehitys.

Hetki tätä päivää ja häivähdys tulevaa

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, näin ainakin joku on väittänyt. Muuri -kirjoissa on yhteensä lähes 200 000 sanaa, mutta en toki ajatellut ladata kahtasataa kuvaa tänne blogiin.

Ehkä tämä pieni video kuitenkin herättää mielenkiintoa noita sanoja kohtaan. Lopussa myös häivähdys syksyn uutuudesta.

Miten löysin scifin ja fantasian

Sosiaalisessa mediassa on ollut pitkiäkin keskusteluja siitä, millaisia ennakkoluuloja scifiä ja fantasiaa kohtaan lukijoilla saattaa olla ja miksi jotkut eivät sitä lue ja miksi jotkut taas ovat täysin hurahtaneet siihen (ja kaikkea siltä väliltä).

Keskusteluissa on ollut loistavia analyyseja siitä, mikä tässä genressä kiinnostaa ja mikä epäilyttää. En lähde ruotimaan noin syvällisiä asioita, vaan kerron miten itse olen ensin päätynyt lukemaan ja sitten kirjoittamaan juuri tämän aihepiirin kirjallisuutta.

Kun luette tätä, niin muistakaa tarinan alkavan 80-luvun alusta ja silloin ei ollut sen enempää internettiä, kuin ulkomaisia TV-kanaviakaan saatavilla. Oli vain kaksi kanavaa, kirjastoauto ja aikakauslehtien käännösartikkelit.

Lukuharrastukseni luonnollisesti alkoi sarjakuvista ja Aku Ankat, Asterixit ja Tintit tulivat tutuiksi. Sitten käsiini osui kaksi sarjakuvaa, jotka löivät ällikällä, kumpikin omalla tavallaan. Mietin mitä tämä on ja onko tätä lisää. Kyseessä olivat Valerian ja Apinoinen planeetta. Valerianissa hämmästyttivät vieraat planeetat ja avaruusalukset, Apinoinen planeetassa dystooppinen maailma ja evoluution käänteisyys. Äkisti olin löytänyt täysin uuden tavan nähdä asioita, visuaalisuus, salaperäisyys ja yllätyksellisyys lumosivat minut.

Kirjoja aloin lukemaan jo nuorena, sarjakuvien edelleen pysyessä mukana harrastuksissa. Noita ensimmäisiä romaaneja en nyt tarkkaan muista, mutta jossain kohtaa siirryin normaaliin nuortenkirjallisuuteen ja nuo kirjat muistankin jo hyvin (jos nyt pojalle on normaalia lukea Dana-tyttöjä ja Neiti etsivää).

Tässä kohtaa edelleen pitää muistaa aika ennen internettiä. Mitään ei ollut yksinkertaista etsiä tai löytää, joten en ollut kunnolla edes tietoinen scifi- tai fantasiakirjallisuudesta sarjakuvien ulkopuolella. Jälleen kuitenkin tapahtui kaksi onnellista osumaa. Lainasin ensimmäinen Edgar Rice Burroughsin Tarzan-kirjan Johnny Weissmullerin elokuvien innostamana ja Jules Vernen Kapteeni Nemo kirjan Salaperäinen saari TV-sarjan innoittamana.

Nämä johdattivat minut ensiaskelille rakastamaani genreen, sillä vaikka ne eivät ehkä olleet puhdasta scifiä tai fantasiaa, liikkuivat ne kuitenkin mielikuvituksen äärirajoilla ja jopa sen ulkopuolella. Näissä kahdessa kirjailijassa oli tietenkin se hyvä puoli, että molemmilta löytyi myös todellista scifiä ja fantasiaa, joihin väkisinkin törmäsin jatkaessani heidän tuotantonsa lukemista.

Varsinkin Edgar Rice Burroughsin Mars-kirjat olivat sellainen koukuttava kokemus, että sydämeni oli lopullisesti hurahtanut. Luin kirjat moneen kertaan ja aina ne jaksoivat kiinnostaa ja yllättää. Jopa näin vanhoilla päivillä viihdytän säännöllisesti itseäni lukemalla niitä.

Siitä lähtien pengoin kirjaston hyllyjä ja kirjakauppoja ja haalin kaikkea genreen liittyvää. Isaac Asimov ja J.R.R.Tolkien olivat seuraava iso harppaus, heidän tuotantonsa jälkeen elämä ei ollut enää entisellään. Molemmat avasivat kirjoissaan kokonaisen uuden maailmankaikkeuden historioineen ja kulttuureineen, toinen scifin ja toinen fantasian puolella. Heidän kauttaan huomasin kirjan voivan olla paljon enemmän, kuin yksittäisten tapahtumien kuvaus. He avarsivat minut ymmärtämään, miten monipuolinen ja moninainen lukukokemus voi olla.

Uudet ennenkokemattomat maailmat ja tapahtumat olivat vilkkaan mielikuvituksen omaavalle nuorukaiselle jotakin muuta kuin se reaalielämä, jota elin ja jota sain uutisista seurata. Scifin ja fantasian myötä voimistui myös tahto kirjoittaa itse tai ehkä paremminkin löytyi se viimeinen puuttuva linkki. Halu kirjoittaa löysi itselleen tien ulos ja sitä kautta ruutupaperivihot alkoivat äkisti täyttyä tarinoista. Olin viimein keksinyt keinon kanavoida ja visualisoida noita päässäni liikkuvia mielikuvia.