Bendar oli iloinen pysähdyksestä eikä hänen ollut tarvetta miettiä sen kustannuksia. Vaikka käynti tässä maailmassa ei välttämättä ollut aina kaikkein miellyttävintä, oli edessä oleva tehtävä niin lähellä itsemurhaa, että velvollisuudet oli pakko hoitaa.
Edessä oleva ovi aukeni ja huoneeseen astui kuluneeseen haalariin pukeutunut mies. Avonaisen oven takaa näkyi tuon ainoan työntekijän asuintilat. Mies vilkaisi valvontapisteen monitoreja ja käänsi sitten huomionsa huoneessa seisovaan naiseen.
”Matkustaja!” mies huudahti. ”Ihan oikea matkustaja. Siitä on varmaan vuosi, kun viimeksi kuljetin muuta kuin kauppiasta rahteineen.”
”Toivottavasti osaat kuljettaa matkustajaa, jolla ei ole edes matkatavaroita.”
”No ei se ole sen kummempaa kuin rahdin kuljettaminen, paitsi että matkustajat osaavat itse sitoa itsensä kiinni.”
”Olen siis rahtia viisaampi, mikä kunnianosoitus.”
”Tulet tänne sivistyksen takapajulaan ja sinulla ei siis oikeasti ole mitään matkatavaroita?”
”Vain se mitä on ylläni.”
Mies pyöritteli päätään avatessaan ilmalukon: ”Tiedätkö varmasti, että tuolta planeetalta et saa ostettua sen paremmin alusvaatteita kuin saippuaakaan.”
”Tiedän kaiken tuosta planeetasta, se on kotimaailmani.”
Mies katsoi Bendaria pitkään hämmentynyt ilme kasvoillaan. Hän näki naisen, joka oli pukeutunut mustiin housuin ja mustiin saappaisiin. Muiden vaatteiden päällä oli pitkä musta takki, jonka alta näkyi musta paita ja varusteliivi sekä varustevyö. Pistoolikotelo oli sidottu oikeaan reiteen ja miekan kahva pilkotti vasemmalta puolelta.
”Näytät ihan agentilta ja väität olevasi kotoisin täältä.”
”Vastaus molempiin on myönteinen”, Bendar sanoi. ”Olen kotoisin täältä ja olen ainoa täältä lähtenyt agentti.”
”Annat toivoa monelle nuorelle”, mies sanoi ja jatkoi turhautuneena: ”Varmaan monesta ulkomaailmoja nähneestä kuuluminen ryhmään, joka pyörittää tätä avaruussatamaksi itseään kutsuvaa läävää, on mitätön ja typerä tehtävä. Minulle se on kuitenkin edes pieni askel pois maailmasta, joka ei anna juuri mitään mahdollisuuksia etenemiseen. Joku ulkopuolinen voisi ihmetellä miten tällaisessa laatikossa voi viihtyä tai miten tuolla vanhalla romulla lentäminen voi innostaa, mutta minulle jokainen kahden kuukauden mittainen vuoro on yhtä juhlaa.”
Bendar katsoi nuorta miestä ja ymmärsi tämän purkauksen hyvin. Ei ollut vaikea muistaa sitä myrskyä, minkä hänen lähtönsä oli aikoinaan nostattanut ja sitä pitkää epäluuloisuuden aikaa, joka siitä oli seurannut.
Oli ollut piilossa pidetyn unelman täyttymys, kun tuo säätykunnan halu saada hänet joukkoonsa selvisi. Öiset haaveilut tähtitaivaan alla olivat herättäneet tunteen, jota mikään kotimaailmassa ei olisi voinut sammuttaa. Tuo tunne oli henkilökohtainen salaisuus, jota ei kenellekään voinut kertoa. Samalla se oli turhauttava, koska mitään tietä pois kotimaailman perinteistä ei ollut. Piilossa pidetty unelma ja katkeruus sen toivottomuudesta olivat muokanneet lapsesta omapäisen ja sääntöjä uhmaavan.
Kaikki muuttui säätykunnan profeetan vierailulla. Yhdessä hetkessä unelma tuli todeksi, eikä kotimaailma ollutkaan enää vankila. Silti oli ollut melko hämmentävää, että säätykunta tavoitteli jotakin henkilöä niin kiivaasti, että oli valmis nostamaan myrskyn saadakseen haluamansa. Myrskyn, joka vaikeuttaisi heidän työtään vuosikausiksi, ehkä vuosikymmeniksi.
Noiden kaukaisten tapahtumien jälkeen oli vaadittu monta vuotta ja monta käyntiä niin säätykunnalta kuin Bendariltakin, ennen kuin epäilykset kotimaailmassa hälvenivät. Lopulta paikalliset alkoivat uskoa ainakin jossain määrin, ettei kaikkiin käynteihin liittynyt jonkun perheen hajottaminen, jonkun lapsen poisvienti.
Kuinka paljon kotimaailman yhä jatkuvasta syrjään vetäytymisestä oli sitten tulosta tuosta yksittäisestä tapahtumasta? Sitä oli mahdoton tietää. Olisiko tämä maailma ottanut suurempia askeleita yhdentyvän linnunradan kanssa, jos yksi lapsi olisi jätetty perheensä luokse.
Bendar tiesi nyt, ettei tuollaista vaihtoehtoa ollut koskaan ollut. Hänen kohtalonsa oli määrätty tuossa ensikohtaamisessa säätykunnan kanssa ja sillä tiellä hän oli edelleen, yli kolmekymmentäviisi vuotta myöhemmin. Ehkä Bendarin kohtalona oli pelastaa linnunrata, mutta hintana olisi hänen kotimaailmansa hiipuminen unohduksiin.
Itsekkäästä näkökulmasta ajatellen kotimaailmaan jääminen olisi ollut musertava vaihtoehto. Tarjouksen ja pyynnön hylkääminen vain, jotta oma perhe tai suku voisi säilyttää jonkin järjettömän perinteen muovaaman kunnian, oli ollut täysin poissuljettu. Profeetan sanat jokaisen vapaasta tahdosta, jokaisen yhtäläisistä mahdollisuuksista omiin henkilökohtaisiin valintoihin, olivat vastustamatonta totuutta.
”Yhteisösi ja kyläsi olivat varmaan innoissaan, kun lähdit ulkomaailmasta tulleiden matkaan?” mies sanoi.
”He olivat raivoissaan.”
”Saatan kuvitella. Minuakin pidetään jonkinasteisena luopiona tai ainakin epäonnistujana, koska lähdin tähän työhön vapaaehtoisesti.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti